Chanz – Osallistu kampanjaan ja voita matka Oktoberfesteille

Chanz casino ottaa kaiken irti syksyn lähestymisestä. Vaikka kesä on pullollaan erilaisia festareita ja tapahtumia, järjestetään syksylläkin mielenkiintoisia tapahtumia ympäri maailman. Yksi legendaarisimmista tapahtumista on Oktoberfest. Osallistumalla Chanz casinon kilpailuun voit voittaa matkan Saksaan Oktoberfesteille!

Tästä Chanzille!

Eläköön elokuu ja huikea kampanja!

Viimeisimmätkin musiikkifestivaalit alkavat olla Suomessa tältä kesältä ohitse. Katseet alkavat pikku hiljaa kääntymään syksyä ja talvea kohti. Euroopassa on kuitenkin vielä tulossa tämän vuoden puolella useita hauskoja tapahtumia. Yksi niistä on Saksassa järjestettävä Oktoberfest.

Oktoberfest järjestetään Münchenin kaupungissa vuosittain syyskuun ja lokakuun kieppeillä. Kyseessä on olutjuhla, joka kuitenkin pitää sisällään myös paljon muunlaisia tapahtumia ja aktiviteetteja. Oktoberfest kerää vuosittain miljoonia ihmisiä Theresienwiesenin aukiolle nauttimaan hyvistä oluista ja unohtumattomasta tunnelmasta. Tänä vuonna sinun on mahdollista päästä mukaan juhliin Chanzin kampanjan avulla!

Näin osallistut kampanjaan

8. elokuuta – 27. elokuuta välisenä aikana Chanz casinolle on piilotettu erilaisia Oktoberfestiin liittyviä merkkejä. Sinun tehtäväsi on löytää nämä merkit ja tätä kautta päästä mukaan kampanjaan. Yhden päivän aikana voit löytää jopa 8 erilaista merkkiä ja 3 näistä merkeistä saattaa olla ilmaiskierrosmerkkejä.

Merkkejä saattaa pomppia casinolla missä vain. Klikatessasi merkkiä nappaat sen itsellesi. Löydät omista tiedoistasi infoa siitä, kuinka monta merkkiä olet itsellesi löytänyt.

Kun olet kerännyt itsellesi 24 merkkiä pääset osallistumaan kampanjan pääarvontaan, joka järjestetään 28. elokuuta. Voit ansaita arpalippuja useampia. 24 arpalippua tuo sinulle aina yhden arpalipukkeen.

VINKKI! Jos haluat tienata itsellesi yhden helpon ylimääräisen arpalipukkeen, surffaa kampanajsivulle ja jaa kamppis facebookissasi. Näin napppaat itsellesi yhden arpalipun lisää!

Pääarvonnassa yksi onnekas pelaaja voittaa itselleen 2000€ arvoisen matkan Oktoberfesteille. Pääpalkinnon lisäksi kampanjassa palkitaan 5 pelaajaa ilmaiskierroksilla. Nämä pelaajat voittavat 100 ilmaiskierrosta suosittuihin NetEnt –peleihin.

Voittajat julkaistaan Chanz casinon sivuilla sekä Facebookissa.

Voit löytää päivittäin maukkaan ilmaiskierrosmerkin, jonka avulla pääset pelien kimppuun. Tämän lisäksi casinolle on piilotettu erikoinen Super Chanz –merkki, joka tuo pelaajalle 50 ilmaiskierrosta satunnaiseen peliin. Ja koska Chanz casino on kuuluisa sosiaalisuudestaan, on mukana myös kaverimerkki. Löytäessäsi tämän merkin voit antaa valitsemallesi kaverille 10 ilmaiskierrosta. Jaettu ilo on paras ilo!

Tietoa ilmaiskierroksista

Ilmaiskierroksista saaduilla voitoilla ei ole kierrätysvaatimuksia. Voitot lisätään siis pelitilillesi oikeana rahana.

Ilmaiskierros- ja kaverimerkki on mahdollista saada vain silloin, jos olet tallettanut vähintään 10€ pelitilillesi viimeisen 30 päivän aikana.

Jos jaat kampanjan Facebookissa olet oikeutettu ylimääräiseen arpalippuun. Tämä arpalippu lisätään manuaalisesti sinulle, kun arvontaa suoritetaan.

Uusia upeita pelejä

Eipä tarvitse pelaajien huolehtia siitä, että samojen pelien pelaaminen alkaisi kyllästyttämään. Chanz casino nimittäin lisää pelivalikoimaansa koko ajan uusia pelejä alan kuumimmilta pelitaloilta. Löydät pelivalikoimasta mm. seuraavat kolme uutta peliä.

EmotiCoins

NetEnt on kertonut kehittelevänsä pelin emojeihin liittyen. Microgaming kuitenkin ehti ensin ja julkaisi hiljattain pelin nimeltä EmotiCoins.

Tästä pelistä ei värejä puutu. Kaikki tietävät, kuinka värikkäitä emojeita sosiaalisesta mediasta löytyy. Noh, nämä samat hullunkuriset symbolit löytyvät myös tästä uudesta Microgaming –pelistä.

Pelissä on 30 kiinteää voittolinjaa ja palautusprosentti on 96.67%. Vaikka palautusprosentti ei ole markkinoiden korkein, kilisee kolikoita silti mukavasti pelaajan laariin.

Jurassic World

Dinosaurukset tulevat! Jurassic Park –elokuvat olivat joitain vuosia sitten markkinoiden jännittävimpiä luomuksia. Nyt jännitys on siirretty valkokankailta netticasinoille pelien muodossa.

Slotin symbolit ovat tuttuja elokuvista. Grafiikat pelissä on tehty upeiksi. Sitäkin enemmän huomiota kiinnittää kuitenkin äänimaailmaan. Jurassic Park –elokuvissa äänimaailma oli käsittämättömän upeasti toteutettu ja Microgaming on onnistunut tuomaan ainakin osittain nämä äänet mukaan peliin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että pelistä löytyy peräti kolme erilaista ilmaiskierrostoimintoa. Peruspelissä puolestaan Indominus Rex –symboli voi tuoda pelaajan voitoilla huikean kokoiset kertoimet!

Castle Builder 2

Kolmas uutuus ei olekaan Microgamingin käsialaa, vaan hieman vieraamman pelitalon luomus. Rabcat on tehnyt jatko-osan menestyneelle Castle Builder –pelille. Astu linnaan, ole hyvä!

Peli eroaa mukavasti perinteisistä sloteista. Tässä pelissä pelaaja pääsee seikkailemaan ja seuraamaan edistymistään pelissä mukavan helposti. Symbolit pelissä ovat tuttuja kaikille rakennustyömaalla työskenneille pelaajille – onhan kyseessä linnan rakentamisesta kertova peli.

Pelin palautusprosentti on mukavan kokoinen, 97.75%. Ilmaiskierroksia pelaaja voi saada scatterien avulla 10-20.

Tästä Chanzille!

Leave a Reply

Nettikasino247

Nettikasino247

Advertisment ad adsense adlogger