Juhani Tamminen vs. Tuomas Enbuske – lyö vetoa vapaaottelun voittajasta!

Muistatko vielä viime vuoden lopulla puhjenneen kiistelyn Juhani ”Tami” Tammisen ja Tuomas Enbusken välillä? Tänään asialle voidaan lopulta viedä päätökseen, jos kaksikko saadaan yhteen toteuttamaan suunniteltu vapaaottelu. Onko sinulla selvät odotukset siitä, kumpi voittaa? Katsasta Gutsin tarjoamat kertoimet ja lyö asiasta vetoa!

Veikkaa voittajaa Gutsilla!

Enbuske kirjoitti kolumnin, Tami flippasi

Tamminen Enbuske vapaaottelu

Koko fiasko sai alkunsa blogikolumnista, jonka Tuomas Enbuske julkaisi marraskuussa 2017. Kolumni käsitteli vanhuksia ja heidän tapaansa käyttäytyä somessa. Muutamalla lauseella tuli mainittua myös jääkiekkolegenda Tamminen, joka koki blogin ”oksentavan brändinsä päälle” ja suuttui Enbuskelle oikein toden teolla.

Tami kirjoitti asiasta oman vastineensa, ja miehet päätyivät jopa selvittelemään asiaa IL-tv:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmaan. Kaiken loan heiton tiimellyksessä Tami tuli muun muassa haastaneeksi Enbusken kamppailuun ”miesten kesken”. Viime vuonna Enbuske kommentoi kyseistä heittoa toteamalla, että oli järkyttynyt, sillä fyysiseen tappeluun turvautuminen ei ole enää hänen sukupolvensa juttu.

Lopulta Enbuske on kuitenkin ottanut haasteen vastaan, ja mahdollinen lopputulos saatetaan nähdä tänään 22.3. kello 21, kun Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelma palaa ruutuun. Kyseessä on talkshow, jota Enbuske luotsaa yhdessä Maria Veitolan ja Roope Salmisen kanssa. ESV:tä on esitetty MTV3:lla vuodesta 2016 alkaen.

Kamppailulajina vapaaottelu

Alkuperäisessä haasteessaan Tami totesi, että Enbuske saa valita lajin. Enbuske on nyt tehnyt työtä käskettyä, ja ilmoittanut heidän kamppailevan vapaaottelussa. Vapaaottelu (MMA) on yhdistelmä montaa perinteistä kamppailulajia. Lähes kaikki on sallittua, vaikka toki vapaaotteluunkin liittyy muutamia rajoituksia.

Emme tiedä, miten Enbuske päätyi juuri tähän lajiin, mutta ilmeisesti hän koki vapaaottelun sopivaksi tavaksi sopia asiasta. Kenties Enbuskella on lajiin liittyen piileviä kykyjä, joita hän ei vain ole halunnut mediassa kertoa eteenpäin?

Olipa syy mikä tahansa, Enbuske on ilmoittanut Tammiselle ottelun tapahtuvan ESV-ohjelman kuvauksissa. Tami ei ole varsinaisesti kommentoinut asiaa, joten ottelun toteutuminenkaan ei ole täysin varmaa.

vapaaottelu

Kumpi voittaa? Lyö vetoa!

Tällaisia otteluita nähdään Suomessa harvoin, mutta moni palaisi taatusti halusta nähdä matsin. Myös vedonlyöntitoimistot ovat panneet asian merkille, ja voittajan puolesta voi nyt laittaa rahansa likoon!

Guts tarjoaa runsaasti veikkauskohteita muutenkin, joten myös tämä ottelu on löytänyt tiensä sen valikoimaan. Koska kyseessä on epävarma ottelu, veikkaajat saavat rahansa takaisin, mikäli kamppailua ei otella.

Tällä hetkellä kertoimet näyttävät olevan vahvasti Tamin puolelle:

Juhani Tamminen voittaa: 1.60
Tuomas Enbuske voittaa: 2.25

Koskaan ei voi kuitenkaan tietää. Uskotko itse, että vanhasta kaukaloiden kauhusta on päihittämään teräväkynäinen Enbuske? Nyt on tilaisuutesi laittaa tietosi peliin ja jopa lyödä asialla rahoiksi!

Gutsilla on tarjolla muutakin – kelpaisiko 25 000 €?

Guts livekasinoarvonta

Guts Casino tarjoaa netin rahapelielämyksiä laajalla skaalalla. Tarjolla on vedonlyöntiä niin ennakkoon kuin livenäkin, ja kasinopelivalikoima on suorastaan häkellyttävä. Erilaisia kolikkopelejä löytyy runsaasti, mutta livekasinollakaan ei ole puutetta peleistä.

Perinteiset blackjack ja ruletti ovat Gutsilla kenen tahansa ulottuvissa, ja tällä hetkellä niiden pelaamisesta voi jopa tienata hurjia määriä käteistä! Kasinolla on nimittäin käynnissä livekasinoarvonta, jossa jaetaan yhteensä 50 000 euron edestä voittoja.

Pääpalkintoja komeilee uskomaton 25 000 euroa, eivätkä muutkaan yhdeksän palkintoa ole hullumpia. Voittajat arvotaan, ja arpalippuja voi keräillä Gutsilla 25.3. asti.

Lippuja voi kerätä seuraavasti:

  • Pelaa mitä tahansa NetEntin livekasinopeliä oikealla rahalla.
  • Saat arpalipukkeen jokaista panostamaasi 20 euroa
  • Yhden päivän aikana voi kerätä korkeintaan 50 lipuketta.

 

Arvonta suoritetaan maanantaina 26.3., ja luonnollisesti – mitä enemmän lipukkeita keräät, sitä paremmat voittomahdollisuutesi ovat!

Siirry pelailemaan Gutsille!

scroll-top