Planet of the Apes

 

Tästä Kaboolle pelaamaan NetEnt -pelejä!

Elokuvamaailma näkyy päivittäin enemmän ja enemmän kasinoilla. Etenkin peleihin on valikoitunut teemoja TV-sarjoista ja elokuvista. Yhteistyö pelitalojen ja elokuvatuotantoyhtiöiden kesken on yleistynyt ja monet elokuvista tutut hahmot seikkailevat nykyään myös kasinojen peleissä.

NetEnt on tehnyt todella mehevän sopimuksen 20th Century Fox tuotantoyhtiön kanssa. Yhteisenä luomuksena nettikasinoille saapuu Planet of the Apes –kolikkopeli, joka yhdistää kaksi elokuvaa: Risen ja Dawnin.  

 

Taustatietoa

Apinoiden Planeetta -elokuvat ovat varmasti valtaväestölle tuttuja, ainakin etäisesti. Harvempi kuitenkin tietää kenen kirjailijan kirjan pohjalta nämä mestariteokset on luotu.

Ensimmäinen Apinoiden Planeetta -elokuva syntyi vuonna 1968 ja sen alkuperäinen nimi on Planet of the Apes. Elokuvan ensi-ilta Amerikassa oli 3. huhtikuuta vuonna 1968. 5,8 miljoonan dollarin elokuva oli menestys ja se tuotti yhteensä 33,4 miljoonaa dollaria. Elokuva keräsi kiitosta kriitikoiden piireissä etenkin puvustuksesta ja musiikeista. Katsojia puolestaan kiehtoi upea toteutus ja uniikki aihe, joka laittoi mielikuvituksen ihmiskunnan tulevaisuudesta liikkeelle.

Ensimmäinen elokuva perustui ranskalaisen kirjailijan Pierre Boullen vuonna 1963 ilmestyneeseen romaaniin. Boulle on kirjoittanut myös kuuluisan teoksen Kwai-joen silta, josta niin ikään on tehty filmatisointeja. Apinoiden Planeetta -elokuva ei täysin noudata kirjan juonta ja kaavaa, vaan elokuva eroaa jonkin verran alkuperäisestä kirjasta.

 

Elokuvan juoni

Ensimmäisen Apinoiden Planeetta -elokuvan juoni lyhykäisyydessään on seuraavanlainen. Ryhmä astronautteja päätyy sukkulallaan tuntemattomalle planeetalle, joka muistuttaa etäisesti maata. Astronautit joutuvat kuitenkin apinoiden vangeiksi ja nopeasti käy ilmi, että kaikki ei ole siltä miltä näyttää. Apinat pitävät valtaa planeetalla ja ihmiset on alistettu orjiksi ja heitä kohdellaan kuin pohjasakkaa.

Erilaisten käänteiden jälkeen eräs astronauteista päätyy elokuvan lopussa meren rannalle ja löytää sieltä hiekkaan kadonneen Vapaudenpatsaan. Käykin ilmi, että ihmiset ovat miltei tuhonneet maapallon ydinsodalla ja omilla toimillaan, jonka jälkeen apinat ovat nousseet valtaan ja ihmiset ovat taantuneet eläimien tasolle.

Vaikka elokuva on melkein 50-vuotta vanha, käsittelee se silti ajankohtaisia aiheita. Ydinsota ja ihmiskunnan tuho ovat edelleen tapetilla ja tulevaisuutemme tällä planeetalla ei enää näytäkään niin valoisalta. Elokuva onkin pelottavan mahdollisen tuntuinen skenaario.

Jatko-osat

Ensimmäisen Apinoiden Planeetta-elokuvan jälkeen syntyi nopeasti toinen jatko-osa. Tämä jatko-osa oli nimeltään Paluu Apinoiden Planeetalle ja se pohjautui myös Pierre Boullen romaaniin. Elokuvat saavuttivat kuitenkin niin suurta suosiota, että jatko-osia tehtiin useampia. Kaiken kaikkieen Apinoiden Planeetasta on tehty seuraavat elokuvat:

  • Apinoiden Planeetta, 1968
  • Paluu apinoiden planeetalle, 1971
  • Pako apinoiden planeetalta, 1971
  • Apinoiden planeetan valloitus, 1972
  • Taistelu apinoiden planeetasta, 1973
  • Apinoiden planeetan synty, 2011
  • Apinoiden planeetan vallankumous, 2014

Edellä mainittujen elokuvien lisäksi Apinoiden Planeetasta on tehty TV-sarjoja. Ei tiennyt Pierre Boulle aikoinaan kuinka pitkään hänen romaaninsa tulee vielä elämään ja mitä kautta. Onkin korkea-aika saada Apinoiden Planeetasta myös herkullinen videopeliautomaatti markkinoille. Ja mikä pelitalo olisikaan parempi tekijä pelille, kuin NetEnt.

 

Pelaa Planet of the Apes –kolikkopeliä

planet of the apes peruspeli

Planet of the Apes –pelissä on 10 rullaa, 3 riviä ja 40 kiinteää panoslinjaa. Peli on periaatteessa kaksi kolikkopeliä yhdessä. Ominaisuuksina siinä on Rise –ilmaiskierrokset, Dawn –ilmaiskierrokset, Rise ja Dawn –bonuspelit, sekä scatterit ja wildit.

Elokuvasarjan ystäville peli tuo saman tunnelman kuin itse alkuperäiset teokset. Pelin symboleina toimivat eri ihmis- ja apinahahmot elokuvasta. Lisäksi peli hyödyntää elokuvan äänimaailmaa, sekä pelin aikana on välivideoita elokuvasta.

 

Wildit

Pelin wild –symbolit pystyvät korvaamaan tuttuun tapaan kaikki pelilaudan muut merkit, poisluettuna scatter- ja bonussymbolit.

Pelissä on pinoutuvia wildeja, mikä aktivoituu Rise –pelialueella, kun kokonainen rulla on täynnä wildeja. Nämä pinoutuneet wildit siirtyvät myös Dawn –pelialueelle vastaavalle rullalle. Esimerkiksi jos pelaaja saa pinoutuneita wildeja neljännelle rullalle, tuplaantuvat ne Dawn –alueelle myös neljännelle rullalle.

 

Rise –bonusominaisuus

Mikäli pelaaja onnistuu saamaan ensimmäiselle rullalle Rise –alueelle bonussymbolin, peli käynnistää bonuspelin.

Rise –bonuspelissä on jaossa pelaajalle ylimääräisiä kolikkovoittoja, jotka annetaan jokaisesta ihmis- ja apinasymbolista näytöllä, poisluettuna scatterit. Tämä bonus voi käynnistyä ainoastaan pelin Rise –alueella.

 

Dawn –bonusominaisuus

planet of the apes dawn bonus

Jos peli antaa bonussymbolin Dawn –alueen viimeiselle rullalle, käynnistyy pelin Dawn –bonuspeli. Tässä ominaisuudessa jokainen apina- ja ihmissymboli muuttuu samaksi symboliksi. Kuten nimestä voi arvella, tämä ominaisuus toimii ainoastaan Dawn –alueella.

 

Dual –ominaisuus

Ennen jokaista pyöräytystä peli voi aktivoida satunnaisesti Dual –ominaisuuden. Mikäli tämä ominaisuus käynnistyy, yksi symboli kummaltakin pelialueelta valitaan. Symbolit eivät voi olla samoja, wildeja tai scattereita.

planet of the apes dual

Rullat sisältävät tämän jälkeen vain näitä kahta symbolia, jättäen muut kohdat täysin tyhjiksi. Mikäli pyöräyttäessä peliin ilmestyy valittu symboli vastaavalla pelialueella, jähmettyy symboli paikoillaan. Jos symboli ilmestyykin toiselle pelialueelle, siirtyy se oikealle pelialueelle vastaavalle kohdalle.

Dual –ominaisuus jatkuu niin kauan, kunhan pelaaja saa uusia symboleita pelialueelle. Mikäli symboli ilmestyy väärälle pelialueelle ja sen vastaava on täynnä toisella alueella, ei symboli voi jähmettyä.

 

Scatterit

Planet of the Apes –pelin scatterit kummallakin alueella lasketaan erillisiksi scattereiksi. Tämä tarkoittaa, että vaikka pelaaja saisi Rise –alueelle kaksi scatter –symbolia ja yhden Dawn –alueelle, eivät ilmaiskierrokset käynnisty.

Peli voi käynnistää peräjälkeen myös molemmat ilmaiskierrosominaisuudet, alkaen Rise –ilmaiskierroksista.

 

Rise –ilmaiskierrokset

Kolmella tai useammalla scatterilla Rise –alueella käynnistyvät jännittävät Rise –ilmaiskierrokset. Niiden aikana vain pelin Rise –alue on aktivoituneena. Näillä ilmaiskierroksilla jokainen wild –symboli kasvattaa Wild –mittaria vasemmassa laidassa. Jokaisesta wildista pelaaja saa mittariinsa yhden pisteen.

Ilmaiskierrosten lopussa, ennen kuin rullat lopettavat pyörimisen, kaikki kerätyt wildit asetetaan satunnaisesti pelialueelle ja pelaaja saa mahdollisesti muhkeat voitot.

 

Dawn –ilmaiskierrokset

Kun pelaaja saa kolme tai useamman scatter –symbolit Dawn –pelialueelle, käynnistyvät pelin Dawn –ilmaiskierrokset. Tämän ominaisuuden aikana vain Dawn –puoli on aktivoituneena.

Dawn –ilmaiskierroksilla pelissä on kolme erilaista symbolia, jotka vastaavat kaikki omaa ominaisuutta: kerroin, ekstra wild ja ekstra ilmaiskierrokset. Kuten Rise –ilmaiskierroksilla, pelaajan tehtävänä on kerätä näitä symboleita mittariin. Jokainen symboli tuo yhden pisteen mittariin ja kun se on täynnä, käynnistyy vastaava ominaisuus. Mittari täyttyy kolmella samanlaisella symbolilla.

Ekstra ilmaiskierrosten mittari antaa pelaajalle 3 lisäkierrosta joka kerta mittarin täytyttyä.

Joka kerta kun kertoimen mittari on täynnä, saa pelaaja 1 lisää voittojen kertoimiin. Maksimikerroin ilmaiskierroksilla on 5-kertainen.

Ekstra wild –mittari tekee yhdestä ihmissymbolista ekstra wildin mittarin täyttyessä.

 

Mikäli pelaaja onnistuu täyttämään kerroinmittarin ja ekstra wild –mittarit niin, ettei uusia ominaisuuksia ole antaa, antaa peli pelaajalle lisää ilmaiskierroksia.

 

Samankaltaisia pelejä

Dracula, Creature of the Black Lagoon ja Robin Hood ovat kaikki NetEnt -pelejä, jotka ovat myös tuttuja valkokankailta. Tosin ominaisuuksiltaan Planet of the Apes on hyvin uniikki kolikkopeli, joten sitä on vaikea verrata muihin elokuvapeleihin.

Ehkäpä eniten tv-sarjoihin ja elokuviin perustuvia pelejä on tuottanut Microgaming. Tämä pelitalo on julkaissut esimerkiksi Game of Thrones, Jurassic Park ja Terminator -pelit. Jokainen näistä peleistä on upeasti toteutettu ja alkuperäisten teoksien tunnelma on tuotu mainiosti slotteihin.

 

Yhteenveto

planet of the apes banneri

Pelin teoreettinen palautus pelaajalle on Planet of the Apes –pelissä 96,33%:a ja pelin maksimi kolikkovoitto pääpelin aikaan on 240 000 kolikkoa.

Planet of the Apes on peli, jota odotettiin koko vuosi 2017. Eikä odotus onneksi ollut turhaa, sillä peli häikäisee pelaajat niin teemallaan, perusominaisuuksillaan kuin bonuksillaan. On ollut mielenkiintoinen idea NetEntiltä yhdistää kaksi elokuvaa samaan peliin, jolla saadaan 10 rullainen kolikkopeli eri bonuksineen.

Tämä on kolikkopeli, josta myös muutkin kuin Planet of the Apes –elokuvien fanit tykkäävät. Suosittelemmekin suurella lämmöllä tätä kolikkopeliä, sillä se on jotain sellaista, mikä rikkoo täysin kolikkopelien rajat.

Lisäksi Planet of the Apes on niin hyvin toteutettu, että sen mukana pääsee Apinoiden Planeetalle vierailulle.

Tästä Kaboolle pelaamaan NetEnt -pelejä!

Kokeile tässä ilmaiseksi!

Nettikasino247

Nettikasino247

Advertisment ad adsense adlogger