Veikkaus sulkee peliautomaattejaan – pelaa täällä!

Helli LakolaHelli Lakola

Veikkaus on alkanut sulkea torstaista lähtien peliautomaattinsa ja pelipaikkansa alueilla, joilla koronaepidemia on joko kiihtymässä tai leviämisvaiheessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeistuksen erilaisista alueiden toimipisteiden ja paikallisesti kohdennetuista toimista, joiden käyttö kokonaisuutena antavat parhaat edellytykset torjua epidemian leviämistä.

Peliautomaatit ja pelipaikat menevät kiinni kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla viimeistään lauantaina. Veikkaus ilmoitti tiedotteessaan, että toimiin on tartuttu jo torstaina.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta pandemian aikana, jolloin Veikkaus on joutunut sulkemaan automaattejaan. Maaliskuussa Veikkaus sulki automaattipelinsä, Feel Vegas -salit ja pelisalinsa kolmeksi kuukaudeksi. Netissä tappioraja laskettiin 500 euroon tavallisesta 2000 eurosta, torjumaan rahapelihaittoja.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus on osoitettu määräajalle, joka ulottuu aina joulukuun puoliväliin asti.

Veikkaus sulkee peliautomaattinsa ja pelipaikat torstaista 27.11. lähtien seuraavien sairaanhoitopiirien alueella:

  • Etelä-Pohjanmaa
  • Helsinki ja Uusmaa
  • Kainuu
  • Kanta-Häme
  • Keski-Suomi
  • Kymenlaakso
  • Länsi-Pohja
  • Pirkanmaa
  • Pohjois-Karjala
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Päijät-Häme
  • Satakunta
  • Vaasa
  • Varsinais-Suomi

Pelaa näillä suomalaisilla nettikasinoilla

Veikkaus ei suinkaan ole ainoa suomalainen nettikasino, joka netistä löytyy! Mikäli haluat hieman paremman pelivalikoiman kuin mitä Veikkauksen pelikasino tarjoaa, tutustu viiteen suosikkiimme suomalaisista nettikasinoista.

Näillä nettikasinoilla pelit jatkuvat aina kaikesta huolimatta! Pelaa parhaimpia ja suosituimpia kasinopelejä!

 

Vain meiltä: 280 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä ja voittokattoa

Kalevala Kasino

Mitäpä olisikaan suomalaiset nettikasinot ilman viittausta Kalevalaan? Kalevala Kasinolla seikkailee kaikille tuttu Väinämöinen kanteleensa kanssa. Kerää sammon takomia kulta- ja rautakolikkoja ja vaihda ne erilaisiksi aarteiksi Kalevalakaupassa.

Väinämöinen tarjoaa jopa 325 euroa bonusta ja 20 ilmaiskierrosta kolmella ensimmäisellä talletuksella!

Otto Kasino

Otto Kasino on uusimpia suomalaisia nettikasinoita. Tämä nettikasino etsii koko ajan uusinta Otto-voittajaa, oletko se sinä?

Otto toimii ruotsalaisen Trustlyn kautta ja tukee pikatalletuksia ja -kotiutuksia. Tämä kannattaa, sillä Otto Kasino tarjoaa laajan kattauksen erilaisia kasinopelejä, aina parhaimmista ja suurimmista progressiivisista jackpot-peleistä aina viihteellisiin live casinon peleihin.

Otto Kasino tarjoaa ensimmäisellä talletuksellasi 50 käteiskierrosta! Nämä ovat kierrätysvapaita ilmaiskierroksia, joilla saat pitää kaikki voittamasi. Pelaa Gemix -peliä ja nauti kierrätysvapaasta bonuksesta.

Ja kun tulee aika kotiuttaa voittosi näillä käteiskierroksilla, Otto Kasino hoitaa voitonmaksun 5 minuutissa!